ravintolisät painonhallinta

Ravintolisät painonhallinnan tukena

Kaiken painonhallinnan perusta ovat tunnetusti säännöllinen liikunta ja monipuolinen, terveellinen ruokavalio. Oikein syömällä ja tarpeeksi liikkumalla on mahdollista pudottaa painoa iästä, sukupuolesta tai terveydentilasta riippumatta. Tämä ei vaadi edes mitään erityisiä kuureja tai dieettejä, vaan paljon kasviksia ja vihanneksia sisältävää ravintoa.

Liikunnan ja ravinnon tukena voi olla kuitenkin apuna ravintolisiä tärkeiden ravintoaineiden saannin turvaamiseksi ja yleisen olotilan edistämiseksi. Ravintoaineet ovat elimistömme tasapainon perusta ja toimiva aineenvaihdunta, maksa, munuaiset, suolisto yms. kaikki edesauttavat painonhallintaa yleisen hyvinvoinnin kautta.

Kun laihduttaja syö entistä vähemmän, myös ravintoaineiden saanti putoaa. Laihduttajan kannattaa aina muistaa, että kämmeneen mahtuvilla annoksilla on lähtökohtaisesti vaikeaa täyttää kaikkia välttämättömien ravinteiden saantisuosituksia. Alle 1600 kilokalorin ruokavaliolla kannattaa jo harkita ravintolisien lisäämistä omaan ruokavalioon.

Lisäravinteet ovat apuväline, eivät laihdutuskeino

Yksikään ravintoainevalmiste ei yksinään pudota painoa tai polta rasvaa – tällaiset väitteet ovat huuhaata. Painonhallintaa voi kuitenkin tukea monilla eri tavoin toimivilla valmisteilla ja lisäravinteilla. Niin sanottujen elämäntaparemonttien käynnistämiseen liittyviä tuotteita ovat mm. erilaiset detox-, eli kehon puhdistuskuurit, joilla elimistöstä pyritään poistamaan kudoksiin kertyneitä haitallisia aineita ja ylimääräistä nestettä. Monet vitamiinit edistävät kehon aineenvaihduntaa, mikä auttaa energian tuotannossa ja sen hyödyntämisessä. Kivennäis- ja hivenaineista kromi ehkäisee makeannälkää tasapainottamalla verensokeria ja magnesium unensaantia, jota moni laihduttaja laiminlyö.

Pointti on siis se, että ravinteet ovat välttämättömiä elimistön normaalille toiminnalle ja niiden riittävä saanti auttaa laihduttajaa jaksamaan ja liikkumaan muuttuneesta ruokavaliosta ja pienentyneistä annosmääristä huolimatta. Terve elimistö rakentaa lihasta ja polttaa rasvaa tehokkaammin. Ravintolisät voivat auttaa tässä asiassa varsinkin niitä, joilla ei ruokavalion suunnitteluun riitä aikaa tai tahtoa, tai niitä joilla ravinnon määrä kuurin puolesta yksinkertaisesti kutistuu.

FitLine-sarja laihduttajan tukena

Nykyään käytän itse painonhallinnan tukena FitLine-ravintolisäsarjan tuotteita. Kuten edellisessä artikkelissa kerroin, tutustuin FitLineen Herbaslim-yrttiteen kautta. Päätin myös jälkeenpäin ottaa käyttöön tuoteperheeseen kuuluvan Optimaalisetin ja ProB4 -jogurtin. FitLine-tuotteet saa ostettua suoraan valmistajalta täältä tai eri jälleenmyyjiltä ympäri Suomea.

Optimaalisettiin kuuluu kolme perustuotetta: FitLine Activize Oxyplus, FitLine Restorate ja FitLine Basics. Activize on energia-aineenvaihduntaa lisäävä B-vitamiinipitoinen valmiste, joka antaa virtaa päivään. Sitä voi nauttia aamulla esim. kahvin sijasta ja silloin kun puhti on lopussa. Activzen kanssa otetaan Basicsia, joka sisältää mm. A- ja E-vitamiineja sekä seleeniä. Illalla tai fyysisten suoritusten jälkeen käytetään Restoratea, joka on nimensä mukaisesti rasituksesta palautumista edistävä valmiste.

ProB4 on probioottinen jugurtti, eli se sisältää suoliston terveydelle ja toiminnalle olennaisia bakteereita. Lisäksi jugurtissa on paljon kuituja ruoansulatuksen tukemiseen. Jo mainittu Herbaslim on taas yrttitee, jolla detoxin kaltaisia elimistöä kuona-aineista puhdistavia vaikutuksia.

Herbaslim paransi ruoan kulkua ja vähensi syömisestä tulevaa turvotusta kohdallani jo viikon jälkeen. Tätä efektiä tukemaan aloin syömään ProB4 -jugurttia ja voin sanoa, ettei perinteisiä ”ruoansulatusjärjestelmän ongelmia” ole esiintynyt tämän jälkeen. Parin kuukauden jälkeen totesin, että optimaalisetti paransi merkittävästi yleistä oloani. Tällä siis tarkoitan energiatasoja, jaksamista, sairaana olemisen vähentymistä ja vastaavaa. Yksinkertaisesti sanottuna, olen aamulla pirteämpi, jaksan käydä töissä, lenkillä ja kaupungilla stressaantumatta, enkä ole ollut flunssainen tai kuumeinen.

Muita vastaavia kokemuksia löytyy muualta verkosta. Tässä muutama poiminta:

”Tuotteiden tukemana tiputin painosta 12kiloa pois ja voin paremmin kuin koskaan. Joten kyllä, suosittelen erittäin lämpimästi.”

Sillon kun alotin jauheet, en pystynyt juurikaan liikkumaan. Siitä huolimatta paino tippui pari kiloa ilman mitään elämäntapamuutoksia. Otin vain jauheet käyttöön ja humps, noin 2,5 kk käytön jälkeen vaakalukema näytti -3kg.”

”Olen pudottanut painoani noina kahtena kuukautena 5 kg. Osittain ehkä FL: n avulla; mm. sen sisältämä kromi vähentää sokerisen halua ja kaikki turhat välipalat olen voinut jättää pois.”

Kaikki tämä on tietenkin yksilöllistä. FitLine ei myöskään ole ainoa markkinoilla oleva tuotesarja. Jokin toimii yhdelle, toinen toiselle. Ravintolisät eivät yksinään ole tapa pudottaa painoa terveellisesti. Jos laihduttaminen ei muuten yrityksistä huolimatta kuitenkaan onnistu, ei vastaavien tuotteiden kokeilemisesta ole haittaa, kunhan muistaa noudattaa annostusohjeita tarkkaan. Allergioista kärsivien kannattaa tietenkin katsoa käyttämiensä lisäravinteiden sisältö läpi tarkkaan ja sairauksien tai elimistöllisen ongelmien kanssa kamppailevien keskustella lääkäriensä kanssa.

kehon puhdistus

Detox, kuona-aineet & laihduttaminen

Ihmiskehon kyky poistaa kuona-aineita on tärkeä tekijä painonhallinnassa ja -pudottamisessa. Jos näitä elimistölle haitallisia myrkkyjä ei saa suodatettua, voi tavoitepainoon pääsy osoittautua hankalaksi.

Mitä kuona-aineet ovat?

Kuona-aineet ovat ihmisen terveydelle haitallisia vierasaineita ja kemikaaleja, joita kertyy elimistöön ravinnosta, nautintoaineista ja saasteista. Yksi kehon tapoja puolustautua kuonalta on rakentaa uusia rasvasoluja, johon se sitten varastoi näitä aineita. Tämä johtunee siitä, että elimistö pyrkii puskemaan kuonan pois kierrosta ja tärkeistä elimistä. Valitettavasti rasvasolujen lisääntyminen tarkoittaa painonnousua ja laihduttamisen vaikeutta, koska varastoitunutta rasvaa on vaikea polttaa pois. Elimistö ei halua vapauttaa näitä myrkkyjä takaisin. Lisäksi, kuona-aineiden paljous rasittaa niiden poistoon osallistuvia elimiä, mikä hidastaa aineenvaihduntaa. Tämä voi aiheuttaa muun muassa turvotusta ja ihon oireilua.

Tämän lisäksi joillain kuona-aineilla on negatiivinen vaikutus hormonilliseen toimintaan ja aineenvaihduntaan, mikä tarkoittaa energian polton heikentymistä. Myrkkyjen kertyminen elimistöön voi aiheuttaa myös muita, vakaviakin terveysongelmia.

Detox eli elimistön puhdistaminen

Ennen kuona-aineiden poisto tapahtui pitkälti paastoamisella, mutta tämä ei nykytietämyksen mukaan ole suotavaa, varsinkaan laihduttamisen kannalta. Liian vähäinen ravinnon saanti aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia, varsinkin energiatasojen ja mielialan kannalta. Tästä syystä nykyään suositaan erilaisia detox-kuureja; erityisesti suunniteltuja ruokavalioita tai esimerkiksi puhdistavia yrttejä sisältäviä lisäravinteita ja juomia.

Kuuria läpikäymällä tai detox-valmistetta nauttimalla kehon nestetasapaino paranee ja aineenvaihdunta tehostuu. Tämä tarkoittaa käytännössä turhan nesteen poistumista, jonka mukana kuona-aineetkin poistuvat elimistöstä. Tämä johtaa turvotuksen katoamiseen ja lisäenergiaan, joka mahdollistaa tehokkaamman rasvanpolton tehokkaamman liikunnan muodossa.

Kun myrkyt poistuvat rasvasoluista, elimistö ei enää pidä niistä samalla tavalla kiinni. Kun rasva alkaa sitten palaa, ei synny myöskään ns. ”myrkytysoireita” joita kuona-aineet aiheuttavat. Tästä syystä detox kannattaa aloittaa ennen varsinaista laihdutusprosessia, mahdollisen huono olon vähentämiseksi. Puhdistus itsessään ei siis laihduta, mutta se helpottaa sitä. On myös näyttöä siitä, että erilaiset ruoka-addiktiot (sokeri!) heikentyvät puhdistuksen myötä.

fitline herbaslim

FitLine Herbaslim-tee

Oma detox-valintani on FitLine-tuoteperheen Herbaslim niminen juoma. FitLineen tutustuin ensi kerran Punttia ja Pusuja -blogin artikkelin kautta. Herbaslim on kehon nestetasapainoa ja munuaisten toimintaa tukeva yrttitee, joka auttaa kehoa poistamaan kuona-aineita detoxin tavoin. Herbaslim sisältää piparminttua, kiinanruusua, omenaa, koivunlehteä, sitruunan kuorta, ruusunmarjan kuorta, lakritsijuurta, silmäruohoa ja karhunvatukan lehteä.

Aloitettuani Herbaslimin juomisen turvotukseni väheni ja yleinen hyvinvointi parani jo viikon päivittäisen juomisen jälkeen. Teetä tulee juoda 3–5 kuppia päivässä. Teen voi myös juoda kylmänä hauduttamisen jälkeen, jos kaipaa janon sammuttajaa lämpimän juoman sijaan. Yksi kupillinen vaatii runsaan teelusikan verran teetä (n. 2,5g) ja 200 millilitraa kiehuvaa vettä. HUOM! Elintarviketurvallisuussyistä teetä pitää hauduttaa n. 7 minuuttia kiehuvan kuumassa vedessä. Samaa teetä voi hauduttaa kaksi kertaa kahden kupillisen valmistamiseksi.

Detox on tukiväline, ei lopullinen ratkaisu

Kuten jo totesin aiemmin, puhdistus ei itsessään ole laihdutuskeino. Detox poistaa kyllä turhaa nestettä elimistöstä ja vauhdittaa aineenvaihduntaa, mutta yksinään se ei polta rasvaa. Detox poistaa kuona-aineita, mikä mahdollistaa turvallisemman ja tehokkaamman laihduttamisen. Perusasioiden, eli ravitsemuksen ja liikunnan, täytyy silti olla kunnossa, jotta rasva palaa ja pysyy poissa.

 

vähähiilihydraattinen ruokavalio

Vähähiilihydraattinen ruokavalio

Vähähiilihydraattinen ruokavalio, ns. karppaus, on erityisruokavalio, jossa rajoitetaan hiilihydraattien saantia ja energia pyritään saamaan sen sijaan rasvasta, kasviksista ja proteiinista. Tämä ruokavalio on ollut nosteessa 2000-luvun alusta lähtien. Vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta on monia eri versioita, kaikkein kuuluisin lienee Atkinsin dieetti.

Vähähiilihydraattisen ruokavalion toimintaperiaate

Karppaus perustuu siihen, että hiilihydraattipitoiset ruoat johtavat insuliinin tuotantoon elimistössä, joka aiheuttaa glukoosin (veren sokerin) varastoitumiseen muun muassa lihaksiin ja rasvasoluihin. Mitä enemmän ja useammin hiilihydraatteja syö, sitä enemmän glukoosi varastoituu nimenomaan rasvasoluihin, näin aiheuttaen lihavuutta ja nostaen diabeteksen riskiä. Heittelevä verensokeri aiheuttaa myös mielialan ailahtelua ja herätesyömistä. Kun hiilihydraattien määrän minimoi, verensokeri tasaantuu ja rasvaa ei enää kerry samalla tavalla elimistöön.

Edut Robert Atkinsin mukaan:

  • Ruoan tai kalorien määrää ei rajoiteta
  • Nälän tunne laskee
  • Ruokahalu laskee
  • Ruoansulatus tehostuu
  • Paino laskee eikä tule takaisin
  • Ylipainoon liittyvät ongelmat helpottuvat
  • Kolesteroliarvot paranevat ja sydäntautien riski vähenee

    Tri. Tolosen kuva VHH-ruokavaliosta

karppaaja

Miten ruokavalio toimii käytännössä?

Vähähiilihydraattinen ruokavalio sopii niin laihduttamiseen ja painonhallintaan, kuin diabeetikoille ja suolivaivoista kärsiville.  Dieetin teho perustuu ensisijaisesti ruoansulatuksen parantamiseen kuin kalorimääriin. Hiilihydraattien määrän vähentyminen hillitsee insuliinin tuotantoa, verensokerin tasoa ja nälän tunnetta.

VHH-ruokavaliossa kaikki sokeri- ja tärkkelyspitoisimmat ruoat jätetään kokonaan pois. Energian saanti varmistetaan kasviksilla ja luonnollisilla rasvoilla. Myös suurin osa hedelmistä jätetään pois niiden sokeripitoisuuden takia. Juomiseen suositellaan vettä, kahvia ja teetä sekä vihannesmehuja. Vastoin useampia muita suosituksia ateriavälit voivat olla melko pitkiä, jopa vain kolme ateriaa päivässä. Ruokaa voi syödä ns. oman tarpeensa mukaan, eli kunnes on kylläinen; ajatus on, että hiilihydraattien puuttuminen laskee lopulta syömisen tarvetta. Koska rasvaista ruokaa, lihaa yms. ei tarvitse välttää, syömisestä tulee myös mielekkäämpää.

Vastaväitteitä VHH-ruokavaliota vastaan

Mikään Suomen virallinen terveydenhoidon tai ravitsemusalan elin ei suosittele VHH:ta. Monet ovat kritisoineet vähähiilihydraattisia ruokavalioita pitkällä tähtäimellä epäterveellisiksi ja näitä mainostavia henkilöitä huijareiksi. Vaikka VHH-dieetit todistetusti auttavat pudottamaan painoa, kriitikot väittävät, että paino on nestettä, ei rasvaa. Lisäksi ruokavalio voi johtaa vakaviin mineraalien ja kalsiumin puutostiloihin, jotka pahimmillaan johtavat hermoston häiriöihin ja sydänkohtuaksiin. Hiilihydraattien pitkäaikaisen puutteen vaikutusta insuliinin tuotantoon pelätään myös näissä piireissä.

Vähähiilihydraattisen ruokavalion keskeisintä teoriaa, hiilihydraattien laukaisemaa insuliinituotantoa, on kritisoitu. Proteiinirunsas ruoka aiheuttaa täysin saman reaktion kuin sokerinen; naudanlihapihvi tuottaa saman verran insuliinia kuin sama painomäärä puhdasta pöytäsokeria. Samoin rasvan suosimista ruokavaliossa ei katsota hyvällä; kovien rasvojen runsas nauttiminen katsotaan olevan ykkössyy mm. sepelvaltimotautiin, sydäninfarktiin, aivoinfarktiin ja ahtaumatautiin.

Totuus VHH:sta – toimiiko vai eikö?

Suurin osa aiheesta tehdyistä tutkimuksista viittaavat siihen, että VHH-ruokavalio toimii laihduttamisessa. Ruotsin valtiollinen lääketieteellisten hoitojen tehokkuutta tutkiva elin on todennut löydöksiinsä perustuen, että VHH on puolen vuoden ajanjaksolla tehokkaampi kuin muut yleiset dieetit painonpudotuksessa. Myös verensokeri- ja triglyseridiarvot paranivat, eikä sydän- ja verisuonitautien riskien kasvamista voitu osittaa todeksi.

Stanfordin yliopiston tutkimusten mukaan Atkinsin dieetti oli tehokkain neljästä ruokavaliosta ylipainoisten painonhallinnassa. Obesity Research julkaisu on sittemmin todennut, että kaikki vastaavat tutkimukset eivät huomioineet kalorien vähäisyyttä VHH-ruokavalioissa; dieetin toimivuus johtui siis kalorien uupumisesta, ei hiilihydraattien. Ruotsin radion toimittajien tekemän selvityksen mukaan useat VHH-dieettejä tukevat tutkimukset ovat liha- ja meijeriteollisuuden rahoittamia, eli jotain viitteitä puolueellisuudesta on tässäkin asiassa.

Lisää tutkimusta tarvitaan

Fakta on, että vähähiilihydraattinen ruokavalio toimii laihduttamisessa ja painonhallinnassa, siinä missä monet muutkin dieetit. Siitä, mikä dieetti on kaikkein tehokkain, ei ole selvää näyttöä. Voi olla, että kullekin paras ratkaisu on sellainen laihduttava ruokavalio, jota pystyy helposti noudattamaan mielekkäästi. VHH-ruokavalion pitkäaikaisesta noudattamisesta ei ole juurikaan tutkimustuloksia. Mitä tahansa ruokavaliota noudattaessa kannattaa varmistaa yksittäisten, elintärkeiden ravintoaineiden saanti, vaikka ravintolisillä, jos päiväsaantia ei voi muulla tavalla taata.

Lähteitä:

Wikipedia, TS

 

laihduttajan ruokavalio

Laihduttajan ruokavalio – 10 vinkkiä syömiseen

Laihduttaminen voi olla yllättävän helppoa, kunhan tietää mitä tekee. Mielikuva yhtä salaatinlehteä napostelevasta henkilöstä ei kuvaa terveellistä ja pitkällä aikavälillä toimivaa painonhallintaa. Pitkälle pääsee, kun ymmärtää kylläisyyden tunteen merkityksen. Lisäksi laihduttajan ei tule ikinä unohtaa lihasten ja nesteytyksen tärkeyttä. Alla 10 yksinkertaista vinkkiä syömiseen, joilla laihtuu varmasti.

1. Kuitu pitää kylläisenä
Ravintokuituja ovat kasviperäiset hiilihydraatit, jotka eivät rakenteensa vuoksi sula ihmisen ruoansulatuksessa. Näin se antaa kylläisyyden tunteen hidastamalla mahalaukun tyhjenemistä, samalla hidastaen verensokerin nousua. Kaiken lisäksi kuidut sisältävät vitamiineja, vähentävät kolesterolia ja jopa ehkäisevät syöpäsairauksia.

2. Paljon proteiinia
Proteiinin osuus painopudotuksessa usein unohdetaan. Proteiinit pilkkoutuvat useimpia hiilihydraatteja nopeammin vatsassa, säilyttäen kylläisyyden tunteen. Proteiini mahdollistaa lihaskasvun ja lihasmassa nostaa aineenvaihduntaa. Lihasten hyvinvointi on tärkeää liikunnan kannalta ja mitä enemmän jaksaa kuntoilla, sitä paremmin voi polttaa rasvaa.

3. Pehmeää rasvaa
Rasva on huonosta maineestaan huolimatta välttämätön osa ruokavaliota; kovat eläinrasvat kannattaa kuitenkin korvata kasviöljyillä, -rasvoilla ja kalalla, eli pehmeällä rasvalla. Pähkinätkin ovat hyvä pehmeän rasvan lähde, mutta niiden suurta energiapitoisuutta kannattaa varoa.

4. Kanasta kalkkunaan
Samalla tavalla kuin tumma leipä on vaaleaa terveellisempää, on tumma liha vaaleaa parempaa. Kalkkuna on ikään kuin siipikarjan ruisleipä ja siksi parempi vaihtoehto kuin peruskana, punaisesta lihasta puhumattakaan.

5. Vihreä tee tueksi
Vihreällä teellä on todettu olevan monia terveydellisiä vaikutuksia. Näihin lukeutuu sen toimivuus laihdutuksen tukijana. Tämä johtuu siitä, että vihreä tee kiihdyttää aineenvaihduntaa. Lisäksi se ehkäisee insuliinitasoja nousemasta. Pitkällä aikavälillä tämä vähentää rasvan määrää elimistössä.

6. Juo paljon vettä
Nesteytys on tärkeää ihmiskeholle. Laihduttajalle sillä on myös muita hyötyjä. Vaikka vettä ei kannata juoda litrakaupalla kerralla, runsas lasillinen vettä tasaisin väliajoin täyttää vatsaa ja näin vähentää syömisen tarvetta. Kylmä vesi pistää kehon tekemään hieman ekstratyötä lämmön ylläpitämiseksi, mikä voi polttaa muutaman kalorin.

7. Keittoa alkupalaksi
Neste täyttää ja tästä syystä nestepitoiset ruoat sopivat laihduttajille. Vesi täyttää paremmin muun ruoan yhteydessä, eli keitot ovat laihduttajalle hyvä aterianmuoto. Keittoa voi nauttia myös alkuruokana. Tällöin lautasen täytön kohdalla voi olla hieman hillitympi.

8. Papu parasta perusruokaa
Pavuissa on paljon eri vitamiineja, hivenaineita, kuituja, runsaasti proteiinia ja hyvin nestettä. Nämä yhdessä antavat keholle hyviä ravintoaineita ja kylläisyyden tunteen. Niitä voi käyttää monenlaisissa ruoissa, eri tavoin valmistettuna, niin tuoreina, kuivattuina, kuin suoraan purkista. Purkkipapuja kannattaakin pitää aina kaapissa, sillä niistä saa tehtyä vaivattomasti ravitsevan aterian.

9. Popcornia naposteluun
Jos haluaa suolaista naposteltavaa niin vanhanaikainen, itsetehty popcorn on hyvä vaihtoehto. Vaikka popparit ovat energiapitoisia, ne ovat huomattavasti kevyempiä kuin mikään perunalastu. Niissä on myös melko hyvin kuituja, eli ne tekevät kylläiseksi. Jos paistossa käyttää vain hieman suolaa ja kasvirasvaa (tai jopa vettä), on popcorn hyvä herkku painoa pudottaessa.

10. Syö säännöllisesti
Elimistö tarvitsee ravintoa tasaisesta pitkin päivää valveillaoloaikana. Säännöllinen ateriarytmi pitää nälkää poissa ja toisaalta ei tuo samanlaista ähkyä, kuin suurten aterioiden syöminen satunnaisesti. Tasainen rytmi tukee aineenvaihduntaa ja auttaa selviämään mahdollisista mieliteoista tai napostelusta. Tärkeää on syödä aamupala ja välttää suuria aterioita illalla; kehon kuuluu lepää yöllä ja ruoansulatuskin käy työstä.